Vallan pyramidi – Iso koulutus ( Pyramid of Power 1/17 )

Julkinen koulunkäynti on rituaali, jonka useimmat lapset kestävät elämänsä vaikuttavimpina vuosina. Vaikka julkisen koulutuksen oletettu tavoite on kouluttaa lapsia, jotta heistä tulisi tulevaisuuden lääkäreitä, opettajia, taiteilijoita ja johtajia, jotkut epäilevät, että taustalla on pimeämpi agenda. Jotkut uskovat, että pakollisesta julkisesta opetuksesta on tullut maailman hallitusten – ja hallituksia neuvovien koulutusorganisaatioiden – väline vaikuttaa nuorten mielipiteisiin ja manipuloida niitä.

Kuinka paikkansapitäviä nämä väitteet ovat? Onko hallitusten osallistuminen koulutukseen virheellinen yritys saavuttaa arvokas tavoite? Ja millainen rooli hallituksen koulutuksella on nuorten mieliin vaikuttamisessa?

Vastataksemme näihin kysymyksiin meidän on palattava koulutuksen alkulähteille. Platonin Tasavalta tunnetaan hyvin pakollisen koulutuksen käsitteen popularisoinnista, mutta muissa lähteissä todetaan, että juutalaiset johtajat ovat jo muinaisesta Juudeasta lähtien vaatineet vanhempia tarjoamaan jonkinlaista koulutusta lapsilleen.

1500- ja 1500-luvuilla asteekkien kolmoisliitto teki koulutuksesta pakollista pojille ja tytöille 15-vuotiaasta alkaen. Atsteekkilapsille tunnettiin ainakin kahdenlaisia kouluja: käytännön ja sotilaalliseen koulutukseen perustuvaa koulutusta sekä kirjoitustaidon, tähtitieteen, teologian ja muiden aatteiden oppimista.

Vuonna 1496 Skotlannissa otettiin käyttöön koulutus kaikille etuoikeutettujen eliittiperheiden lapsille. Kun vuonna 1616 säädettiin School Establishment Act -laki, kaikki lapset velvoitettiin käymään koulua. Vähitellen kaikkialle maailmaan levinnyt oppivelvollisuuskoulumalli perustui kuitenkin pitkälti vuonna 1763 perustettuun Preussin koulutusmalliin.

Vaikka Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I edisti oppivelvollisuuden ajatusta jo vuonna 1716, koulutuksesta tuli pakollista vasta vuonna 1763, jolloin hänen poikansa kuningas Fredrik Suuri määräsi, että lasten oli käytävä valtion tukemaa koulua. Uuden määräyksen mukaan lasten oli osallistuttava koulunkäyntiin viidennestä 13. tai 14. ikävuoteen asti, ja koulunkäynnin laiminlyönnistä määrättiin sakkoja.

Preussilaisesta koulutusmallista on kirjoitettu paljon. Vuosien ajan Preussin mallia on suosittu kutsua teollisuus- tai tehdasmalliksi. Viime vuosina jotkut kasvattajat ja historioitsijat ovat vastustaneet ajatusta, jonka mukaan Preussin malli oli suunniteltu tuottamaan tottelevaisia työntekijöitä. Mikä siis on totuus?

Ensinnäkin on tärkeää huomata, että Preussin koulutusmalli rahoitettiin väestön verotuksen avulla. Jotkut tutkijat kuvaavat varhaisia kouluja ”ilmaisiksi” julkishyödykkeiksi, mutta todellisuus on, että jokainen Preussin kuningaskunnan alamainen rahoitti pakolliset koulut veroilla.

Ajatus siitä, että Preussin koulujärjestelmän tarkoituksena oli säilyttää valtion määräysvalta koulutukseen ja siten myös kansaan, vahvistui, kun kuningas Fredrik antoi toisen määräyksen vuonna 1794. Tässä päätöksessä julistettiin:

– ”Koulut ja yliopistot ovat valtion laitoksia, joiden tehtävänä on opettaa nuorisoa.”
– ”voidaan perustaa vain valtion tieten ja suostumuksella”.
– ”koulutarkastajien velvollisuus on… huolehtia siitä, että kaikki oppivelvollisuusikäiset lapset pidetään koulussa, tarvittaessa väkisin ja rangaistamalla huolimattomia vanhempia.”

Horace Mann, joka tunnetaan toisinaan amerikkalaisen julkisen kouluopetuksen isänä, kannatti voimakkaasti preussilaista koulumallia, mutta myönsi silti, että järjestelmällä oli arvostelijoitaan. Kuten hän kirjoitti vuonna 1843:

”Englantilaisessa lehdistössä julkaistiin lukuisia traktaatteja, joissa tuomittiin voimakkaasti koko Preussin koulutussuunnitelma, sillä sen tarkoituksena ei ollut ainoastaan tuottaa, vaan se myös itse asiassa tuotti mielivaltaisen vallan sokeaa hyväksyntää niin hengellisissä kuin maallisissa asioissa – se oli siis koulutusjärjestelmä, joka oli suunniteltu orjuuttamaan ihmismieli eikä antamaan sille oikeuksia.”

Preussilaisen mallin lujittuessa myös kansainvälinen kiinnostus järjestelmää kohtaan kasvoi. Kasvatusfilosofit innostuivat ja alkoivat lobata samanlaisen järjestelmän puolesta kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Massachusetts oli ensimmäinen osavaltio, joka otti käyttöön pakollisen koulutusjärjestelmän Yhdysvalloissa vuonna 1852. Vuoteen 1918 mennessä kaikki muut osavaltiot olivat hyväksyneet vastaavanlaisen lainsäädännön. Tänä aikana kylvettiin siemeniä, joista myöhemmin kasvoi nykyaikaisia keskuksia, jotka tunnetaan julkisina kouluina.

Rockefellerin koulutus

1800-luvun lopulla John D. Rockefeller vanhempi oli yksi rikkaimmista ja vihatuimmista elossa olevista miehistä. Hän omisti Standard Oil Companyn, monopoliyhtiön, joka oli mukana kaikessa öljyteollisuuteen liittyvässä öljynporauksesta kuljetukseen. Sen ansiosta hän sai kerättyä tarpeeksi varallisuutta voidakseen vaikuttaa moniin instituutioihin, kuten Amerikan koulutusjärjestelmään.

Vuonna 1902 Rockefeller vanhempi perusti General Education Board -järjestön (yleissivistyslautakunta) miljoonan dollarin alkulahjoituksella. Rockefeller perusti Boardin Frederick T. Gatesin avustuksella, ja sen tavoitteena oli tukea korkea-asteen koulutusta ja lääketieteellisiä kouluja Yhdysvalloissa. General Education Board oli myös kiinnostunut maanviljelyn edistämisestä eteläisissä osavaltioissa ja afroamerikkalaisille suunnatuista kouluista.

Tammikuussa 1903 Yhdysvaltain kongressi perusti virallisesti General Education Boardin, jonka tehtävänä oli ”koulutuksen edistäminen kaikkialla Yhdysvalloissa rotuun, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta”. General Education Boardin peruskirjaa tuettiin Rhode Islandin senaattorin Nelson W. Aldrichin lakiesityksellä. Sattumoisin senaattori Aldrichin tytär Abbey Aldrich oli naimisissa John D. Rockefeller Jr:n kanssa. Senaattori Aldrich oli myös keskeisessä asemassa vuoden 1913 keskuspankkilain (Federal Reserve Act) luomisessa.

Rockefellerin perhe lahjoitti lopulta yli 180 miljoonaa dollaria pankkivaltuuston rahoittamiseen.

Hallituksen perustamista edelsivät useat varhaiset koulutusorganisaatiot ja yksityiset tapaamiset John D. Rockefeller Jr:n ja muiden aikansa vaikutusvaltaisten henkilöiden välillä. Yksi läsnä olleista miehistä oli Daniel Coit Gilman. Gilmanista tulisi yleissivistyslautakunnan jäsen, ja hän oli myös Russel Trust Associationin perustaja, joka on New Havenissa, Connecticutissa sijaitsevan, Yalen yliopistossa opiskelijoiden salaseuraa ylläpitävän Skull and Bones -salaisyhdistyksen toiminimi. Kun käymme läpi tätä sarjaa ja tutkimme vallan pyramidia, huomaatte, että tietyt nimet ja instituutiot esiintyvät useaan otteeseen. On tärkeää huomata, miten nämä ihmiset ja organisaatiot kietoutuvat toisiinsa. Pidä se mielessäsi, kun käymme tätä sarjaa läpi.

Puolen vuosikymmenen olemassaolon jälkeen General Education Board lopetti toimintansa tällä nimellä ja sulautettiin Rockefellerin säätiöön.

Rockefellerin perhe ei ollut ainoa varakas suurmoguli, joka oli kiinnostunut koulutushankkeiden rahoittamisesta. Vuonna 1905 pahamaineinen teräsmoguli Andrew Carnegie perusti Carnegie Foundation for the Advancement of Teaching -säätiön. Carnegie ja Rockefeller halusivat molemmat muuttaa mielikuvansa rikkaista, syrjäytyneistä rosvoparoneista ystävällisiksi, vanhuksiksi herrasmiehiksi, jotka välittivät köyhistä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi he perustivat erilaisia säätiöitä ja hyväntekeväisyysjärjestöjä levittääkseen valtavaa varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa. Miesten järjestöjen edistämä preussilainen koulutusmalli oli täydellinen väline valinnanvapauden sanoman iskostamiseksi massoihin, sillä se sulautti julkisen koulutuksen rakenteeseen heidän yksityiset ideologiansa sopivasta oppimateriaalista ja -rakenteesta kansakunnan nuorisolle.

Järjestelmän amerikkalainen tuki ja kritiikki kasvoivat 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Vuonna 1918 George Peabody College for Teachers -yliopiston peruskoulun professori Thomas Alexander julkaisi kirjan The Preussian Elementary Schools. Alexander tutki preussilaisen mallin luonnetta ja tuli seuraavaan johtopäätökseen:

”Uskomme kuitenkin, että Preussin koulujärjestelmän huolellinen tutkiminen vakuuttaa jokaisen puolueettoman lukijan siitä, että Preussin kansalainen ei voi olla vapaa tekemään ja toimimaan omasta puolestaan; että preussilainen on suurelta osin orjuutettu koulunsa välityksellä, että hänen oppimisensa sen sijaan, että se tekisi hänestä oman herransa, takoo ketjun, jonka avulla häntä pidetään orjuudessa; että koko Preussin kansakoulujärjestelmän suunnitelma on muotoiltu nimenomaisena tarkoituksenaan tehdä yhdeksänkymmenenviidestä sadasta kansalaisen alistamisesta hallitsijatalon ja valtion alaisuuteen.”

Vielä huolestuttavampia ovat pastori Frederick T. Gatesin, John D. Rockefeller vanhemman liike-elämän neuvonantajan, joka auttoi häntä perustamaan General Education Boardin, sanat. Kirjassaan The Country School of To-morrow Gates selittää perustamansa lautakunnan visiota:

”Unelmassamme meillä on rajattomat resurssit, ja ihmiset antautuvat täydellisen kuuliaisesti muovaavalle kädellemme. Nykyiset koulutuskonventiot häipyvät mielestämme, ja perinteistä riippumattomina me teemme oman hyvän tahdon työtä kiitolliselle ja herkälle maaseutuväestölle. Emme yritä tehdä näistä ihmisistä tai heidän lapsistaan filosofeja, oppineita tai tiedemiehiä. Emme saa kasvattaa heidän keskuudestaan kirjailijoita, puhujia, runoilijoita tai kirjailijoita. Emme saa etsiä alkioksi suuria taiteilijoita, taidemaalareita tai muusikoita. Emme myöskään vaali edes vaatimattomampaa kunnianhimoa kasvattaa heidän keskuudestaan lakimiehiä, lääkäreitä, saarnamiehiä ja valtiomiehiä, joita meillä on nyt runsaasti.

Sillä tehtävä, jonka asetamme itsellemme, on hyvin yksinkertainen sekä hyvin kaunis: kouluttaa nämä ihmiset sellaisina kuin löydämme heidät, täydellisen ihanteelliseen elämään juuri siellä, missä he ovat.”

Preussilaiseen koulutusmalliin ja yleensäkin oppivelvollisuuteen liittyvät huolenaiheet jatkuvat tänäkin päivänä. Charlotte Iserbyt on vapaa kirjoittaja ja Yhdysvaltain opetusministeriön entinen vanhempi poliittinen neuvonantaja. (Kuvaruudussa: kirjassaan The Deliberate Dumbing Down of America) Hän väittää, että amerikkalaiseen julkiseen koulutusjärjestelmään vähitellen tuodut muutokset pyrkivät poistamaan lapsen vanhempien vaikutuksen ja muovaamaan lapsesta kuuliaisen valtion seuraajan. Hän uskoo, että nämä muutokset ovat peräisin suunnitelmista, jotka ovat pääasiassa Andrew Carnegie Foundation for the Advancement of Educationin ja Rockefeller General Education Boardin laatimia.

Toinen Yhdysvaltain julkisen koulujärjestelmän kriitikko on John Taylor Gatto, entinen palkittu New Yorkin kaupungin koulunopettaja ja kirjoittaja kirjoista Dumbing Us Down: The Hidden Curriculum of Compulsory Schooling ja The Underground History of American Education, Gatto oli pakollisen koulunkäynnin äänekäs vastustaja opettajan uransa jälkeen aina kuolemaansa saakka vuonna 2018.

Gatton pääteesi on, että koulujärjestelmä hämmentää oppilaita. Hänen mukaansa nykyaikainen koulujärjestelmä esittää epäjohdonmukaisen kokonaisuuden tietoa, joka lapsen on painettava mieleen pysyäkseen koulussa sen sijaan, että se opettaisi kriittistä ajattelua. Gatto väitti myös, että julkiset koulut tekevät lapsista emotionaalisesti ja älyllisesti riippuvaisia.

Underground History -teoksessa hän sanoo: ”Yritän kuvata [sitä], että se, mitä kouluillemme on tapahtunut, oli luontainen osa alkuperäistä suunnitelmatalouden ja suunnitellun yhteiskunnan suunnitelmaa, joka esitettiin niin ylpeästi 1800-luvun lopulla.”

Gatto sanoo myös, että julkisen koulujärjestelmän suunnittelu tekee oppilaille selväksi, etteivät he voi piiloutua, koska heitä valvotaan aina. Joukkoampumisiin valmistautuvien kouluharjoitusten aikakaudella oppilaat ovat yhä enemmän valvonnan alaisina ja vankilan kaltaisessa ympäristössä.

Valitettavasti julkisen koulujärjestelmän vaarat ulottuvat laajemmalle kuin nuorten mielen muokkaaminen. Tiedustelupalvelut ovat soluttautuneet julkisiin kouluihin Amerikassa ja ulkomailla, ja ne pyrkivät epätoivoisesti värväämään tulevaisuuden älykkäimmät mielet. Kirjassa Vakoilukoulut: How the CIA, FBI and Foreign Intelligence Secretly Exploitly America’s Universities” (Kuinka CIA, FBI ja ulkomainen tiedustelupalvelu käyttävät salaa hyväkseen Amerikan yliopistoja), tutkiva journalisti Daniel Golden kertoo yksityiskohtaisesti korkea-asteen koulutuksen ja tiedustelupalveluiden, sekä ulkomaisten että kotimaisten, välisistä hyväksikäyttösuhteista. Golden tarkastelee erilaisia tapaustutkimuksia, jotka havainnollistavat, miten keskustiedustelupalvelu Central Intelligence Agency ja liittovaltion poliisi FBI käyttävät korkeakoulutusta hyväkseen.

(Derrick Brozen haastattelu Daniel Goldenin kanssa)

Kun ymmärtää kaikki juuri paljastamamme tiedot, tulee selväksi, että pakollinen julkinen koulutusjärjestelmä on loistava väline nuorten mieliin vaikuttamiseen, manipulointiin ja rekrytointiin. Vaikka jätämme huomiotta militaristisen preussilaisen mallin ilmeisen vaikutuksen, on selvää, että julkista koulutusta rahoittavat säätiöt ja instituutiot ovat tietoisia mahdollisuudesta sisällyttää omat agendansa ja arvonsa korkeampaan koulutukseen. (Lapset lähetetään pois vanhempiensa ja perheensä luota kahdeksaksi tunniksi päivässä 12 tai useammaksi vuodeksi elämästään, ja lisäksi se tapahtuu aikana, jolloin he ovat usein kaikkein vaikutusalttiimpia ja luottavaisimpia ympäröiviä aikuisia kohtaan.

Vaikka on totta, että toisinaan oppilas kohtaa loistavan opettajan, joka kannustaa yksilöllisyyteen ja kriittiseen ajatteluun, tavallinen opettaja vain toistelee valtion hyväksymää opetussuunnitelmaa. Jos kunnianhimoinen opettaja uskaltaa poiketa ennalta hyväksytystä sisällöstä, häntä saatetaan rangaista tai hän voi jäädä kokonaan ilman työtä.

Lopuksi on tärkeää huomata, että kun lapset ja nuoret aikuiset altistetaan valtion versiolle historiasta, terveydestä, politiikasta ja filosofiasta, heidän mieleensä asetetaan usein alitajuisesti ja peitellysti rajoituksia. Nuorille opetetaan valtion versio historiasta, joka tyypillisesti maalaa nykyiset vallanpitäjät ”hyviksi” konfliktissa, luo hyväksytyn version historiasta, terveydenhuollosta ja luo parametrit hyväksyttävälle poliittiselle ja filosofiselle vuoropuhelulle.

Mitä voimme siis tehdä asialle?

Vastaus on irrottautua tästä keskitetystä, valtion määräämästä koulutusmallista. Digitaalisen aikakauden kauneus on laajentanut oppimismahdollisuuksia. Paitsi että itse internet on rohkean ja päättäväisen opiskelijan käytettävissä, viime vuosina on perustettu kymmeniä verkkokoulutussivustoja.

Sen sijaan, että olisit riippuvainen valtiosta koulutuksen saamiseksi tai joutuisit velkaantumaan tuhansia dollareita saadaksesi paperin, nykypäivän nuorilla on runsaasti resursseja koulutukseen. Tarjolla on ilmaisia ja maksullisia verkkosivustoja peruskouluopetusta varten, sekä uskonnollisia että maallisia, ja lisäksi on ilmaisia ja maksullisia verkkosivustoja, jotka tarjoavat korkeakoulukursseja. On kirjaimellisesti tuhansia verkkokouluja, jotka tarjoavat kursseja jatkuvaan oppimiseen.

Vaikka vanhempien ei aina ole mahdollista tai kohtuuhintaista ottaa pieniä lapsiaan pois koulusta, on kasvava liike vanhempia, jotka opettavat lapsiaan kotiopetuksessa tai jopa ”kouluttamatta”. Nämä liikkeet eroavat toisistaan ja ovat päällekkäisiä, mutta pääasia on, että jotkut vanhemmat ovat saaneet tarpeekseen valtavirran koulutusvaihtoehdoista ja poistavat lapsensa kokonaan. Nämä vanhemmat pyrkivät tarjoamaan lapsilleen koulutusta, mutta eivät alistaa heitä valtion propagandalle. Jotkut vanhemmat ovat jopa liittyneet toistensa kumppaneiksi muodostaakseen koulutuskeskuksia, joissa vanhemmat voivat verkostoitua ja jakaa tietoa vaihtoehtoisesta koulutuksesta.

Nämä ryhmät ovat samankaltaisia kuin yksi tässä sarjassa mainostamistamme ratkaisuista, jotka tunnetaan nimellä Freedom Cells. Vapaussolut ovat hajautettu tapa järjestäytyä 8 hengen ryhmissä edistämään taitoja, tietoja ja resursseja. Konseptia voidaan helposti soveltaa vanhempien tai jopa opiskelijoiden ryhmiin, jotka haluavat voimaannuttaa itseään yksilöllisesti ja ryhmänä. Kuvittele vapaussolu tai -kapseli, joka keskittyy kouluttamaan lapsiaan valtion johtaman koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Tämä riippumattomuus ja hajauttaminen voisivat auttaa vapauttamaan nuoret koulutusjärjestelmistä, jotka on suunniteltu rajoittamaan heidän mahdollisuuksiaan.

Nuorten mielet ovat yksi tämän planeetan arvokkaimmista resursseista. Valtionpäämiehet ja hyväntekijät ovat tunnustaneet tämän jo vuosisatojen ajan. Näiden mielten suojeleminen ja myötätuntoinen ohjaaminen on äärimmäisen tärkeää. Jos vanhemmat ja mentorit eivät ota aktiivista roolia nuorten koulutuksen edistämisessä, on vain ajan kysymys, milloin muut vaikuttajat tarttuvat ilomielin tilaisuuteen.

”Yhdeksänkymmentäyhdeksän [oppilasta] sadasta on automatiikkaa, joka on huolellinen kulkemaan määrätyillä poluilla, joka on huolellinen noudattamaan määrättyjä tapoja. Tämä ei ole sattumaa vaan seurausta olennaisesta kasvatuksesta, joka tieteellisesti määriteltynä on yksilön subsumoimista.”

– William Torrey Harris, kasvatustieteilijä ja Yhdysvaltain entinen opetuskomissaari, ”The Philosophy of Education”, 1889.

Jos haluat oppia lisää preussilaisesta kasvatusmallista ja kasvatuksen historiasta, suosittelemme lukemaan seuraavat kirjat:

The Preusssian Elementary Schools, Thomas Alexander ;

Dumbing Us Down: the Hidden Curriculum of Compulsory Schooling ja The Underground History of American Education: A Schoolteacher’s Intimate Investigation Into the Problem of Modern Schooling, John Taylor Gatto;

The Deliberate Dumbing Down of America, Charlotte Iserbyt;

Spy Schools: How the CIA, FBI and Foreign Intelligence Secretly Exploitly America’s Universities, Daniel Golden;

Suosittelemme myös katsomaan John Taylor Gatton haastattelusarjan Tragedy and Hope.